|
|
 |  | ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
| |||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
| Sukuhaara L |  |
Isoisäni Anders Gustaf Westerlund
Äitini isä lääninrovasti ja valtiopäivämies Anders Gustaf Westerlund syntyi Raahessa 10.5.1833, kuoli Rantasalmen kirkkoherrana 17.1.1896. Hän kävi ensin Raahen ruotsinkielistä ala-alkeis-koulua, sitten Oulun yläalkeiskoulua, siirtyi sen jälkeen Vaasan lukioon ja tuli ylioppilaaksi Kuopion lukiosta.
Hänet vihittiin papiksi korkeimmilla arvosanoilla viisi vuotta myöhemmin, määrättiin Ouluun pastorinapulaiseksi, vuonna 18601ääninvankilan ja sairaalan saarnaajaksi Kuopioon, jossa toimi myös uskonnon opettajana ruotsalaisessa tyttökoulussa.
Kuopion jälkeen hänet nimitettiin Varkauden tehtaan ensimmäiseksi saarnaajaksi ja koulun opetta-jaksi. Hoidettuaan tätä virkaa kaksikymmentä vuotta hän siirtyi Kerimäen kappalaiseksi v. 1882 ja sen jälkeen hänet valittiin Rantasalmen kirkkoherraksi, jona toimi v. 1885-1896 kuolemaansa asti.
En joutunut näkemään häntä, en myöskään hänen puolisoaan, valokuvista päättäen kaunis-hymyistä Anna Sofia Stormia, he kuolivat paljon ennen syntymääni, mutta kummankin suurennetut valokuvat olivat lapsuudenkotini äitini huoneen seinällä. Ihailin isoisäni korkeaa otsaa ja herkkää suuta. Sama kuva on vieläkin nykyisen kotini seinällä. Se puhuttelee, se kertoo henkisesti rikkaasta elämästä, joka ei kohdistunut vain lähiympäristöä palvelemaan, vaan paljon laajemmalle yhteiskuntaan, koko Suomeen.
Pappissäädyn edustajana hän oli kaikilla valtiopäivillä 1872-1888. Kerrottiin, että hän oli taitava puhuja sekä valtiopäivillä että saarnastuolissa. Minulla on hallussani hänen silloisia puheitaan ja saarnojaan, mitä mielenkiintoisinta materiaalia. Hänen käsialansa kiinnosti minua grafologina suuresti: hiuksenhienoa, tiheää, lennokasta, selvää käsialaa, joka todistaa järjestely-kyvystä ja samalla tunteen voimakkuudesta, äly ja tunne tasapainottuneina.
Äitini kertoi, että isoisäni oli luonteeltaan suora ja oikeudenmukainen, taistelunhaluinen, mutta kotioloissa sangen leikkisä ja leikkiä ymmärtävä seuramies. Toisaalta hänen pohjalainen sinnik-kyytensä - kova järjestyksen mies kun oli - johti hänet usein myös hankauksiin. Innokkaasti hän pappissäädyssä puolusti kansanvalistuksen välttämättömyyttä, suomen kielen oikeuksia, hän oli innokas snellmanilainen. Hänen suomalaisuuttaan osoittaa se, että hän antoi silloisissa oloissa poikkeuksellisesti lapsilleen erikoiset nimet: Aina, Veikko, Vilja, Armas, Aulis, Valmis, Lyyli, Onni ja Oiva.
Uusien rautateiden rakentaminen Suomeen, etenkin Savon radan, oli hänen tavoitteitaan. Hän ajoi ammattientarkastajan virkojen perustamista, olutkaupan rajoitusta ja monet muut aloitteet olivat hänen sydäntään lähellä. Sytyttävänä puhujana häntä kuunneltiin ja myös arvostettiin.
Kauneudesta hän piti kaikissa sen ilmenemismuodoissa, kertoi äitini. Hän on kirjoittanut isästään lämpimästi Ernst Lampénin toimittamassa kokoomateoksessa Pappilan lapset kertovat Rantasalmen muistojaan vuosilta 1863-1917 (Otava 1929). Isoisä rakasti musiikkia, hän oli myös eläinten ystävä, luonnonihailija, esimerkiksi juhannuskoivuja ei saanut koskaan tuhlaten tuoda kartanolle. Pappilan maat oli saatava hyvään kuntoon. Hevosurheiluakin hän harrasti. Hän opetutti juoksijoita Mikkelin kilpa-ajoihin. Kaikenlaisia kasvatteja oli pappilassa, oravia, kaniineja, tiiroja, kissoja ja koiria, kanarialintuja, kyyhkysiä.
Kirkossa hän saarnasi joskus niin tulisesti, että vaimoväki itki liikutuksesta. Mutta hänen saarnansa eivät olleet vain julistavia, vaan niistä heijastui myös syvä henkinen näkemys, olen sen todennut niitä arkistossa lukiessani. Lapsia ei koskaan pakotettu kirkkoon, kertoi äitini, sinne sai mennä tai olla poissa, miten mieli teki. Uudenvuoden kutsuissa v. 1888 saivat nuoret pistää jopa tanssiksi pappilan isossa alasalissa. Siihen aikaan se oli harvinaista vapaamielisyyttä.
Ollessaan valtiopäivillä Helsingissä isoisäni kirjoitti ahkerasti kotiin, vaimolleen ruotsiksi, lapsilleen suomeksi. On liikuttavaa lukea hänen huolenpidostaan lapsia ajatellessaan. Hän antaa yksityiskohtaisia neuvoja miten tulee käyttäytyä, miten suhtautua elämän tulevissa vaikeuksissa.
Anders Gustaf oli monipuolinen toiminnan mies. Hän työskenteli valtiopäivillä useissa valiokunnissa, alussa myös talonpoikaissäädyn notaarina. Hän rakasti työtä, valvoi paljon, kirjoitti paljon, liikkui paljon. Se kulutti voimia, sydän alkoi pettää, mutta sinnikkäästi hän hoiti tehtäviään viimeiseen elinpäivään asti niin kotona kuin työssä.
Luulen myös syntyperän vaikuttaneen paljon hänen luonteeseensa. Hänen syntynsä oli dramaat-tinen. Vuosia sitten kirjoitin romaanin, jonka keskeisenä henkilönä oli isoisäni äiti Elisabet Cajanus. Tein pitkään pohjustusta romaaniini, tutkin Raahen vanhoja kirkonkirjoja. Jo vuodesta 1934 olin kirjeenvaihdossa eri puolilla Suomea asuvien suvun jäsenten kanssa. Vuosiluvut alkoivat elää, numerot liittyivät toisiinsa, kerrostui ihmisiä ja kohtaloita, todellisuus valottui monesta näkö-kulmasta. Pienikin tieto antoi uutta elävyyttä. Näin rakentui romaanin kaunokirjallinen kokonaisuus. Tulos oli Tulessa ja vedessä, joka ilmestyi 1959 Otavan kustantamana.
Cajanuksen tyttäret kuuluivat vanhaan pappissukuun. Raahen kaupunginviskaali Abraham Lundahl meni naimisiin Catharina Cajanuksen kanssa. Catharina synnytti Abrahamille yksitoista lasta. Elisabet Cajanus sai aviottoman lapsen, jonka isä suvun perimätiedon mukaan oli hänen lankonsa Abraham Lundahl. Onko asia todistettavissa? Kirkonkirjoihinhan ei miesten syrjähyppyjä ja niiden tuloksia merkitä, ja vanha kirjeenvaihto on hävinnyt. Ihmisluonne on yllätyksellinen, nainen joutuu useimmiten vastaamaan. Niinpä Elisabet Cajanus sai kirkonkirjoihin merkinnän: synnytti aviottoman lapsen. Poika sai ensiksi äitinsä nimen, sittemmin Elisabetin avioiduttua kauppias Westerlundin kanssa tämän sukunimen.
Käydessäni kirjailija Ilmari Kiannon luona hänen asuessaan Helsingissä Mariankadun varrella ja myöhemmin sairaalassa ennen hänen kuolemaansa -Kianto kuuluu Lundahlien toiseen sukuhaaraan -pohdimme usein tätä suvun draamaa, josta Kianto, itse monien naisten mies, oli erittäin kiinnostunut. Hän oli ollut tietoinen asiasta jo nuoresta lähtien. Me selvittelimme asiaa avoimesti ja monitahoisesti ja annoimme vilpittömän tunnustuksen Cajanuksen urheille sisaruksille.
Tuuli Reijonen
ROVASTI ANDERS GUSTAF WESTERLUNDIN TOIMINTA VALTIOPÄIVILLÄ
JA MUITA MERKINTÖJÄ HÄNEN VAIHEISTAAN
1. Johdanto
Rovasti Anders Gustaf Westerlund toimi pappissäädyssä valtiopäivämiehenä kaikilla valtiopäivillä vuosina 1872-88. Ne kokoontuivat tällöin viidesti: 1872, 1877, 1882, 1885 ja 1888. Kolmilla ensimmäisillä valtiopäivillä hän oli Kuopion hiippakunnan, sittemmin, Rantasalmen kirkkoherrana Porvoon hiippakunnan edustajana. Jo aikaisemmin Westerlund oli toiminut talonpoikaissäädyn notaarina. Lieneekö tällä sitten ollut jotakin vaikutusta myöhempään yhteistyöhön talonpoikaissäädyn kanssa?
Lähteinäni olen seuraavassa historiikissa käyttänyt vuosien 1872-88 valtiopäiväasiakirjoja. Suomen kansanedustuslaitoksen historiassa I professori Uuno Tuominen käsittelee jonkin verran rovasti Westerlundin vuoden 1872 aikaista toimintaa. Olen myös tutustunut ajan itäsuomalaiseen paikallislehdistöön. Rantasalmen tuomiokunnan kihlakunnanoikeuden pöytäkirjojen A-sarjasta olen löytänyt pari anekdootinomaista rovasti Westerlundia koskevaa oikeustapausta.
2. Valtiopäivät
2.1. Vuoden 1872 valtiopäivät
Valtiopäivillä 1872 Westerlund valittiin lakivaliokunnan varamieheksi sekä edustajaksi vahvistettuun valtionvarain valiokuntaan ja suostuntavaliokuntaan. Hän osallistui aktiivisesti neljän joko valta-kunnallisen tai paikallisen asian käsittelyyn.
Varkauden-Kuopion laivaväylä oli todettu paikoittain liian matalaksi. Reitillä liikennöivät alukset oli rakennettu syvempää Saimaan kanavaa varten, jolloin ne saattoivat ottaa kanavaliikenteen salliman maksimilastin. Kuopion väylällä tuli tällöin vaikeuksia, joten väylää olisi syvennettävä. Asia raukesi, kun valitusvaliokunta katsoi, että kanavan liikennemaksuista tulisi saada varat myös laivaväylän perkaamiseen.
Sekä pappis- että talonpoikaissäädyissä kannatettiin Koskenniemi-nimisen kaupungin perustamista Varkauteen. Tehdasyhdyskunta todettiin laajan, noin 45000 asukkaan alueen keskukseksi. Lähimpiin kaupunkeihin, Kuopioon, Mikkeliin ja Savonlinnaan oli 8-9 peninkulmaa. Asia raukesi, koska perustamiskustannuksia pidettiin liian suurina.
Käsittelyn aikana Westerlund ja Pieksämäen kirkkoherra Joakim Berner kiistelivät asiasta. Berner pelkäsi, että viina virtaisi Varkaudesta Pieksämäelle, Westerlund taas päinvastaista virtaa.
Seuraava aloite tähtäsi vaalioikeuden ja -kelpoisuuden myöntämiseen kansakoulujen ja kansakou-lunopettajaseminaarien opettajille. Tämä oikeus oli jo oppikoulujen opettajilla - kyse oli pappis-säädyn vaaleista. Asia jäi pöydälle ja se toteutui vasta seuraavan vuosisadan alussa. Westerlund teki myös aloitteen kansakoulunopettajaseminaarin saamiseksi Savonlinnaan. Kaupunki oli jo luvannut tontin ja 50000 markkaa perustamista varten. Tätä tarkoittavan esityksen hallitus sisällyttikin seuraaville valtiopäiville annettuun suostuntabudjettiin.
2.2. Valtiopäivät 1877-78
Näillä valtiopäivillä Westerlund oli varamies pankkivaliokunnassa sekä jäsen valitusvaliokunnassa ja vahvistetussa suostuntavaliokunnassa. Hän teki pappissäädylle hyväksytyksi tulleen esityksen yhteis-työstä talonpoikaissäädyn kanssa.
Kysymys lääninlääkäreiden asuinpaikasta nousi esiin näillä valtiopäivillä. Pappissäädyn ja talon-poikaissäädyn yhteiseksi kannaksi tuli, että lääninlääkärien oli asuttava alueensa keskustassa ja lisäksi kierrettävä alueellaan joitakin kertoja vuodessa.
Perintöoikeus todettiin vanhentuneeksi. Lain mukaan perheen vanhin poika peri eniten ja tyttäret vain puolet siitä mitä veljensä. Westerlund katsoi tilanteen järjenvastaiseksi, koska se johti hänen mukaansa usein järkiavioliittoihin. Lakia tahdottiin muuttaa niin, että kaikilla lapsilla olisi samat oikeudet vanhempiensa perintöön.
Elinkeinovaputta käsiteltäessä Westerlund katsoi, että maaseudulla tuli olla samat oikeudet perustaa ammattiyhdistyksiä kuin kaupungeissa. Tähän sääty ei yhtynyt. Kulkukaupan Westerlund halusi lopettaa, koska maakaupan salliminen riittäisi talonpojille ja kulkukauppa vain haittaisi maakauppaa.
Myös pappis- ja oppineen säädyn erioikeudet - lähinnä kaupunkitalojen verovapaus - haluttiin poistaa. Westerlund oli kiivaasti poistamisen kannalla, koska erioikeudet "sotivat räikeästi tasa-arvoisuutta vastaan".
Koulupakkoa Westerlund ei kannattanut, vaan luotti vanhempien keskuudessa tehtävään valistustyöhön opetuksen siunauksellisuudesta. Koulupakko lisäisi vain kansakoulun vastustusta. Myös seminaareista ja opettajavoimista oli maassa hänen mukaansa puutetta.
Westerlund katsoi, että jokainen kunta olisi velvoitettava perustamaan ainakin yksi kansakoulu. Tässä yhteydessä hän tähdensi myös naissivistyksen tärkeyttä ja naisopettajien kasvatuksellisia velvoitteita - naisten äitiydenroolin johdosta.
Rautatieverkon laajentaminen oli ajankohtaista. Kukin alueellinen intressiryhmä teki aluettaan koskevia anomuksia kaikissa säädyissä. Westerlund puolsi Savon radan suunnaksi linjausta Taavetti-Mikkeli-Jyväskylä.
2.3. Vuoden 1882 valtiopäivät
Näillä valtiopäivillä Westerlund oli jäsen rautatievaliokunnassa, laki- ja talousvaliokunnassa sekä Suuressa lähetystössä (tervehdys Aleksanteri III:lle), varajäsen valitusvaliokunnassa ja pappis-säädyn valitsijamies.
Westerlund vastusti mallasjuomien myyntioikeuksien laajentamista. Mallasjuomien tukkumyynti-oikeus tulisi antaavain kuntakokousten hyväksymille oluttehtaille.
Yhdistetty laki- ja talousvaliokunta oli ehdottanut puutavaran lauttaamiseen vaadittavaksi läänin kuvernöörin lupaa. Westerlund katsoi, että kuvernöörin luvan saanti vei liiaksi aikaa ja sopimus myyjän ja ostajan välillä riittäisi. Päätökseksi tuli kuitenkin, että kuvernöörin lupa tarvittiin edelleen. Huomiota kiinnittää Westerlundin kanta, että tukit olisi aina kuorittava, jos vesistössä oli arvokaloja. Säädyn päätökseksi tuli kuitenkin, että kuvernööri saisi edelleen päättää kuorimi-sesta tai kuorimatta jättämisestä.
Westerlund teki anomusesityksen kuntien takaamien valtion lainojen myöntämiseksi tilallisille, jotta nämä perustaisivat torppia mailleen tilatonta väestöä varten. Asia ei kuitenkaan saanut tarpeeksi kannatusta, koska se katsottiin liian kalliiksi.
2.4. Vuoden 1885 valtiopäivät
Westerlund oli varajäsen valtiovarainvaliokunnassa, valitusvaliokunnassa ja "Isossa lähetystössä" (säätyjen alamaiset kunnianosoitukset keisarilliselle majesteetille) sekä pappissäädyn varavalitsija-mies.
Eri säädyissä tehtiin esityksiä molempien kotimaisten kielten saamiseksi samanarvoisiksi viran-omaisen edessä. Missään esityksessä ei nimenomaan sanottu, että vaatimuksen olisi perustuttava lakiin. Westerlund esitti tällaista lisäystä.
Jälleen keskusteltiin rautateiden rakentamisesta, joka oli nyt päässyt hyvään vauhtiin. Pohjanmaan radan ja Savon radan ollessa vastakkain Westerlund puolsi tietenkin Savon rataa suuntana Kuopio
- Leppävirta - Joroinen, koska se kulkisi laajalti Savossa ja "haalisi sen tuotteita".
Näiden valtiopäivien päätöksellä maassa siirryttiin kymmenjärjestelmään. Westerlund suhtautui uudistukseen varauksin ja ennusti sen aiheuttavan paljon sekaannusta etenkin talonpoikaisen väestön keskuudessa. Itse Westerlund tunnusti sekoittavansa ja olevansa "jo nykyisilläkin mitoilla huono mitta-mies".
2.5. Vuoden 1888 valtiopäivät
Westerlund oli jäsen enennetyssä valtiovaliokunnassa Imatran radan rakentamisen ratkaisemiseksi sekä varajäsen asevelvollisuusvaliokunnassa, rautatievaliokunnassa, säädyn tervehdyslähetystössä ja "Isossa lähetystössä" sekä varavalitsijamiehenä.
Westerlund vaati vaimolle oikeutta hallita sitä omaisuutta, jonka tämä oli hankkinut omalla työllään. Pappissäädyssä vastustettiin tätä. Samaten Westerlund tahtoi ulottaa ehdotuksensa koskemaan maaseutua. "Heikossa on se perhe, jossa huono mies saa rehellisen vaimon työn arvon tuhlata ja juoda suuhunsa kuten kaikkien maalaisseurakuntien irtaimen työväestön esimerkki osoittaa", oli Westerlundin mielipide.
Hän katsoi parannuslaitoksen juoppoja varten hyväksi, mutta ei katsonut sille voitavan myöntää valtion varoja, jota yleinen valitusvaliokunta oli edellyttänyt.
Yhdessä lehtori Hedbergin kanssa tekemässään anomusesityksessä Westerlund kiirehti Mikkelin lyseon muuttamista suomenkieliseksi. Hänen mukaansa jopa 99 prosenttia kouluun tulevista oppilaista oli suomenkielisiä. Aloite oli ollut esillä jo useilla aikaisemmilla valtiopäivillä.
Westerlund ja rehtori Norlund jättivät näille valtiopäiville yhteisen anomusesityksen, jossa ehdottivat, että asetus viljakaupan vapaudesta kumottaisiin. Sellaisen viljan ja vihannesten tuonnille, joita maassa tuotettiin, olisi asetettava tullisuoja.
3. Muusta toiminnasta
Varkauden tehtaiden saarnaajana Westerlund toimi vuosina 1862-85. Tehtaan yhteydessä toimi myös hänen perustamansa kansakoulu, jonka johtajaopettajana hän toimi. Westerlund oli ankara, joskin oikeudenmukainen opettaja, jonka tunnille järjestäjänä oleva oppilas toi aina tuoreen pajupatukan kurinpitoa varten. Hän oli helposti innostuva ja kiivas pohjalainen, monipuolinen ja laajaharrastuksinen. Kansanvalistus ja maanviljelys olivat erikoisesti hänen kohteinaan.
Ei vain saarnoilla vaan myös yhteiskunnallisella toiminnalla pyrki Westerlund vetämään monet miehet "Wiron Wotkan" piiristä. Vuonna 1873 perustettiin Varkauden ruukinyhdyskuntaan "laulukööri" ja 1877 lukuseura, josta tehtiin "pakollinen" kaikille varkautelaisille. Kaikki seurakuntalaiset olivatkin lukuseuran jäseniä. Varkauden historian kirjoittaja mainitsee erityisesti sen, että Westerlund kävi armotta viinan salakauppiaan tai välittäjän kimppuun huolimatta tämän yhteiskunnallisesta asemasta. Vähitellen "Wiron Wotkan" käyttö ja sen aiheuttamat haitat Varkauden tehtailla vähenivät. Tehokkaasti tähän lienee vaikuttanut se, että Westerlund saattoi viinaa kaupitelleiden nimet kaikkien tietoon.
Westerlund oli myös ankara ja itsepintainen järjestyksen mies. Tästä syystä hän usein joutui ankariin yhteenottoihin seurakuntalaisten kanssa jopa lehtien palstoilla. Muun muassa sikojen kiinnipidosta kirkonkylässä aiheutuneen kiistan kerrotaan johtaneen jopa oikeusjuttuun - tällaista en kuitenkaan ole löytänyt.
Varkauden tehtaiden historiikista löysin sen sijaan kertomuksen, jota en malta olla lainaamatta. Jumalanpalveluksessa läsnä olleen rouvan sylikoira pelästyi virren alkaessa voimakasta ääntä ja loikkasi suljetusta ikkunasta. Westerlundin vaatiessa maksua rikotusta ikkunasta koiran emäntä kieltäytyi todeten, ettei hän ollut särkenyt ikkunaa vaan koira. Moisesta selityksestä Westerlund oli uhannut haastaa rouvan oikeuteen. Asia oli kuitenkin sovittu pappilan kahvipöydässä todistajien läsnäollessa, mutta ikkuna lienee silti jäänyt maksamatta.
Edellä mainitsemaani kiistaan sikojen kiinnipidosta sopinee seuraava Savonlinna -lehdestä löytämäni pakina otsikolla "Kuinka sielunpaimen muuttui sikopaimeneksi". "Teidän tulee tietää, että jos minun maalleni tulee sika, sen lunastus on 50 penniä ja jos tapaan lehmän, on sen lunastus 1 markka. Säännöstä huolimatta meni erään köyhän vaimon sika pappilan maille joutuen heti arestiin. Ei muuta neuvoksi kuin vaimon mennä pappilaan toivossa saada sika pois sielunpaimenen vallan alta. Hän menee sielunpaimenen luo murheellisena itkien ja nyyhkien kuten tavallista onkin sielustaan huolta pitävälle ristitylle. Sielunpaimen huomattuaan murheellisen ja vaikeroivan vaimon heti juhlallisesti kysäisee (luullen vaimolla olevan tunnonvaivat oman sielunsa suhteen). Mikä sinun on, että itket ja valitat? Armollinen Herra Rovasti sitä itken ja valitan kuin oltiin siinä luulossa ja erhetyksessä, että oltiin huutavinamme seurakuntaan hyvä sielunpaimen vaan saatiinkin sikain paimen. Tuostakos sielunpaimen suuttui ja antoi akalle aika kyydin."
Runsasta kuukautta myöhemmin samassa lehdessä oli otsikko "Kamalaa", joka kertoo Westerlundin haastaneen lehden vastaavan toimittajan oikeuteen. Lehti ihmettelee, miten kirkkoherra Westerlund jutun itselleen omistaa. Eihän siinä mitään nimiä ollut mainittu. Tällaista juttua en kuitenkaan Rantasalmen tuomikunnan pöytäkirjoista tavannut, joten Westerlund ilmeisesti oli vetänyt syytteen pois.
4. Vähän käräjöintiä
Rantasalmen talvikäräjillä vuonna 1890 rusthollari Yrjö Kämäräinen syytti Westerlundia herjauksesta. Kämäräinen oli välittänyt kaksi alaikäistä poikaa töihin Pietariin. Westerlund oli varoittanut vanhempia lähettämästä poikiaan maailmankaupunkiin, jossa nämä vain "turmeltuvat niin ruumiin kuin sielunkin puolesta" lisäten, että toiset kuljettavat Pietariin lehmiä ja toiset lapsia, joten kaikenlaista ihmiskauppaa sitä harjoitetaankin. Syyte kuitenkin hylättiin oikeudessa, koska mitään nimiä ei ollut mainittu.
Talvikäräjillä 1893 mökkiläisvaimo Leena Katariina Okkonen syytti Westerlundia virkavirheestä, kun tämä ei ollut päästänyt häntä ehtoolliselle, vaikka hän kolmena sunnuntaina oli sitä yrittänyt. Tämäkin juttu raukesi. Kielto oli nimittäin tullut Porvoon tuomiokapitulilta. Okkonen toden-näköisesti vietti niin huonoa elämää, että korkeat kirkolliset viranomaiset eivät voineet häntä edes ehtoolliselle laskea.
5. Epilogi
Kirkkoherra Westerlund kuoli Rantasalmella 17.1.1896. Varkauden tehtaiden työläiset pystyttivät hänen haudalleen muistokiven. Hautajaispuheissa viilari Reinhold Forstedt ja sorvari Aksel Sundberg kertoivat, että Westerlund muistetaan Varkaudessa kauan ruukinsaarnaajana, "joka kaikissa saarnoissaan puhui itsensä suutuksiin maailman pahuutta vastaan, mutta samalla palautti järjestyksen ja kristilliset tavat ruukille".
Kari Muukkonen
|
 | ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
| ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
