Lundahl-sukuyhdistys-Släktföreningen Lundahl
Kotisivut
Sukukirje 6.5.2009
 
Lundahl-sukuyhdistys – Släktföreningen Lundahl
 
SUKUKIRJE 6.5.2009
 
c a b d c a b d c a b d c a b d c a b d
 
 
Sukulaiset
 
Edellisestä sukukirjeestä on vuosi kulunut ja sukuneuvosto on kolmivuotiskautensa puolivälissä. On väliraportin aika.
 
Merkittävin aikaansaannos lienee kotisivujen tuore avaus. Sivujen sisällön painopiste on vielä vanhimmassa sukuhistoriassamme. Energinen nettiryhmämme suunnittelee kuitenkin kuumeisesti mm. aineiston täydentämistä ja monipuolistamista. Hyvät ehdotukset ovat myös tervetulleita! (inspiraatiota voi hakea vaikka Calamnius-kotisivuilta ja sieltä edelleen löytyviltä linkeiltä kuten esim. Sursill tai Holm tms.). Tietokoneaika avaa genealogialle aivan uudet ulottuvuudet.
 
Muutkin vuosikokouksen asiaevästykset ovat olleet tapaamisissa jatkuvasti pohdinnassa. Näistä osaa kosketellaan tarkemmin jäljempänä.
 
Sukuneuvosto odottaa runsaita yhteydenottoja sekä toivottaa hyvää kesää.
 
Lars Tiusanen
puheenjohtaja
 
 
 
Arkistoasiaa
 
Sukuneuvoston yhtenä tavoitteena on koota ja järjestää Lundahl-suvun arkisto. Osa arkistomateriaalista on jo talletettuna Kansallisarkistoon, mutta runsaasti erilaista sukuun liittyvää materiaalia on myöskin sukulaisten hallussa. Tämä sukulaisten hallussa oleva materiaali olisi myös tarkoitus luetteloida sukuseuralle tiedoksi ja jotain siitä mahdollisesti myös digitoida.
ONKO SINULLA siis hallussasi sukuun liittyvää kirjeenvaihtoa, lehtileikkeitä, valokuvia, sukukirjeitä, pöytäkirjoja….? Onko esim. Abraham Lundahlista olemassa valokuvaa? Entä Ilmari Kiannon lehdissä julkaistuja kirjoituksia? Tietoa sukuun / sukulaisiin liittyvistä kirjoista?
Ota yhteys Suvi Kauhaseen (puh: 050-566 8262 tai suvi.kauhanen@ohs.inet.fi) mahdollisen digitoinnin ja luetteloinnin tähden.
 
Panun pakinat
 
Atte Kalajoen Panun pakinat on nyt digitoitu tekstitietokannaksi. Oulun kaupungin-kirjasto-maakuntakirjasto on Opetusministeriön avustuksella tehnyt tämän suuren työn; 1673 pakinaa kuvineen on nyt kaiken kansan luettavana Oulun kaupunginkirjaston kotisivuilla. Pakinat löytyvät kirjaston digitaalisen aineiston kokoelmasta Oulun Arkki (http://www.verkkokirjasto.ouka.fi/oulunarkki/), aluetietokanta Ostrobotniasta (http://www.ouka.fi/kirjasto/ostrobotnia/) sekä Internetin hakupalveluluiden kautta. Panujen digitoinnin juhlallinen julkistamistilaisuus pidettiin 26.1.2009 Oulun kaupungin-kirjastossa. Tilaisuudessa professori Kari Sallamaa, kirjallisuuden tuntija ja Aten pitkäaikainen kesänaapuri, luonnehti Atte Kalajoen mittavaa kirjallista tuotantoa, josta valtaosa liittyy kotikaupunkiin Ouluun, sen historiaan, ihmisiin, rakennuksiin, luontoon ja perinteisiin. Sallamaa totesi, että jäämällä kotikaupunkiin voi saada paljon aikaan. Sallamaan mielestä Aten tyyli on hyvin persoonallista ja oululaista. Hän oli arkkivaari, joka keräsi tarkkaa tietoa ja käytti runsaasti faktoja kirjoituksissaan. Sallamaa totesi Aten tuotannosta sen, että vaikka hän kirjoitti koko ikänsä: satoja lehtiartikkeleita, tuhansia pakinoita, julkaisi seitsemän omaa kirjoituskokoelmaa, osallistui kirjoittajana kymmeniin kokoomateoksiin, niin romaani häneltä jäi kirjoittamatta. Ehkä juuri siksi. Leipätyö ja monenlaisiin sodan jälkeisiin kulttuurihankkeisiin osallistuminen vaikuttivat sen, ettei kokonaista ajanjaksoa irronnut romaanin kirjoittamiseen. Perheen piirissä tiedetään, että romaanin kirjoittaminen oli Aten toteutumaton haave. Kiinnostuksen kohteita hänellä oli niin runsaasti, että perinnöksi jäi jokunen mapillinen aiheita seuraaviin kirjoituksiin.
Julkistamistilaisuudessa kirjastolaiset esittelivät digitoidun tietokannan ja näyttivät esimerkein, mitä sieltä löytyy. Tilaisuuden lopuksi kirjaston henkilökunta ja Kalajoen perhe kiittelivät toisiaan ruusuin hyvin tehdystä työstä ja hienosta lopputuloksesta.
 
Anneli Kalajoki
 
 
Turjanlinnan savusaunaan
 
Kianta-laiva lähtee Ämmänsaaren rannasta la 25.7. klo 15.00 jos ei tule rajuilmaa. Retkeen kuuluu tunnin opastus Turjan tuvilla. Siitä voi sitten jäädä saunomaan ja nauttimaan ulkokatoksessa salaattia ja makkaroita, nuotiossa on tuli, lettujakin yleensä joku on värkännyt. Etupäässä keskustellaan ennen saunomista, miehet ja naiset eri vuoroissa, uimapuku kielletty. Joku moottoriveneellinen voi sitten ajaa vieraat takaisin Ämmänsaaren puolelle. - Halukas pääsee autolla myös metsäautoteitä Turjanlinnan taakse muutaman sadan metrin päähän, tiet ajettavia, mutta kivikkoisia. Majoitustilan jokainen hankkii itse, Ämmänsaaressa Scandic-hotelli tarjoaa saunaan tulijoille, jos ajoissa tilaa ja asiasta mainitsee, erikoishinnan. On myös leirintäalue, jossa mökkejä. Ja netissä lisää. Ilmoittautua voisi mielellään Raija-Liisalle, puh. 040-7320637, kansi.kianto@kolumbus.fi .
Kotisivut
 
Kuluvan kolmivuotiskauden 2007-2009 tavoitteista yksi on nyt toteutunut, kun sukuseuralle on saatu avatuksi omat kotisivut. Kotisivut on löytyvät osoitteesta:
www.lundahl-suku.com
Uudet sivut ovat vasta hakemassa muotoaan ja etsimässä sisältöään, joten sukulaisten mielipiteitä ja ehdotuksia sekä valokuvia otetaan ilomielin vastaan. Sivuja ylläpitävät sukuseuran sihteeri Hanna-Leena Rehnholm ja sukuneuvoston jäsen Sabina Nerdrum.
Sivujen sisältö on tarkoitus saada myös ruotsin kielelle ja jatkossa ehkä ainakin osittain englannin kielellekin, jotta se toimisi myös ulkomailla asuvien sukulaisten yhteytenä kotimaahan.
 
 
Osoite- ja sähköpostiosoiteluettelon päivitys
 
Lundahl-sukukirjeet lähetetään kaikille niille Lundahl-sukulaisille, joiden osoite on sukuseuran tiedossa. Haastamme siis jälleen tämän kirjeen saajat tarkistamaan omasta lähisuvustaan, ketkä jäivät ilman kirjettä ja toimittamaan heidän osoitteensa sukuseuran sihteerille. Osoiteluettelot edellyttävät myös päivitystä, sillä runsaasti kirjeitä tulee aina takaisin lähettäjälle. Toivomus siis olisikin, että sukulaiset muuttaessaan (tai lastensa lentäessä pesästä tai muuttaessa) ilmoittaisivat uuden osoitteen sihteerille – mieluummin kahteen kertaan kuin ei kertaakaan.
Sihteeri ottaa tietoja vastaan osoitteessa:
Hanna-Leena Renholm
Niittymaanaukea 6 A 3, 02200 ESPOO
hanna-leena.renholm@elisanet.fi
Sihteeri ottaa innolla vastaan myös nyt jo kirjeen saaneidenkin sukulaisten sähköposti-osoitteita, jotta heille voidaan sukukirjeet jatkossa toimittaa edullisemmin sähköisesti.
Lisäksi ne, jotka nyt saivat suomenkielisen sukukirjeen, mutta haluaisivat ruotsinkielisen, voivat ilmoittaa asiasta sihteerille.
 
Matrikkelin päivitys
 
Matrikkelitietojen päivityksetkin ovat edenneet varsin verkkaisesti. Jonkin verran niitä on tullut. Niistä suuri kiitos! Runsaasti on kuitenkin vielä kahdenkymmenen vuoden takaista tietoa ja monet suvun nuorimmista jäsenistä puuttuvat matrikkelista kokonaan.
Sukuseuran kotisivuilta löytyy sukutietolomake, jolla voi ensi hätään korjata tätä puutetta. Sukutietolomake kulkeutuu kotisivuilta suoraan matrikkelin ylläpitäjälle,
jolta voi halutessaan pyytää tarkistettavaksi tämänhetkiset omat tai perhetietonsa, jotka toimitetaan paperilla tai sähköisesti.
Suvi Kauhanen odottaa päivitystietoja osoitteessa:
Suvi Kauhanen
Paasikivenkatu 18 A 15, 04200 KERAVA
suvi.kauhanen@ohs.inet.fi
Kannatusjäsenmaksu
 
Kesäkokouksessa 2007 päätettiin kolmivuotiskauden 2007-2009 kannatusjäsenmaksuksi 30 euroa. Varsin monet sen maksoivatkin viime keväisen sukukirjeen innoittamana. Ne jotka arvelevat asian unohtuneen, ehtivät hoitaa asian vielä tänäkin vuonna. Kannatusmaksun voi maksaa sukuyhdistyksen tilille:
Sampopankki 800026-5483758
Kannatusmaksuilla kustannetaan ensisijaisesti sukukirjeiden monistus ja postitus sekä ylläpidetään kotisivuja.
 
 
Lundahl-sukuneuvoston yhteystiedot
 

B (Braxén) Timo Hanhinen 040-9608939
Luolavuorentie 33, 20810 TURKU timo.hanhinen(at)pp.inet.fi
 

B (Braxén) Ann-Marie Braxén-Frommer
Bocksvägen 44, 08700 VIRKBY ami.braxen(at)gmail.com
 

E (Hertman) Hanna-Leena Renholm 040-5171964
Niittymaanaukea 6 A 3, 02200 ESPOO hanna-leena.renholm(at)
elisanet.fi

E (Hertman) Tarja Visuri
Soturinpolku 6 A 2, 00570 HELSINKI tarja.visuri(at)finnair.fi
 

E (Hertman) Annamari Toivanen-Nyqvist 0400-805818
 
 

G (Lars Lundahl) Lars Tiusanen 0400-731117
Waarniemi, 20760 PIISPANRISTI carita.tiusanen(at)netti.fi
 

G (Lars Lundahl) Sabina Nerdrum 040-8322990
Alpgränden 4, 02700 GRANKULLA sabina.nerdrum(at)kolumbus.fi
 

H (Calamnius) Suvi Kauhanen 050-5668262
Paasikivenkatu 18 A 15, 04200 KERAVA suvi.kauhanen(at)ohs.inet.fi
 

H (Calamnius) Raija-Liisa Kianto 040-7320637
Kelohongantie 12 A 9, 02120 ESPOO kansi.kianto(at)kolumbus.fi
 

J (Albert Lundahl) Liisa Kaijalainen 050-3659053
Yrjönkatu 3 A 32, 15100 LAHTI liisa.kaijalainen(at)gmail.com
 

J (Albert Lundahl) Leena Sammallahti leena.sammallahti(at)suomi24.fi
Tähtikatu 11, 28100 PORI
 

J (Albert Lundahl) Sisko Sammallahti 0400-685533
Erkkolankuja 11, 90230 OULU sisko.sammallahti(at)stockmann.com

J (Albert Lundahl) Paul Ahlroos
Harmokuja 6 C 73, 01200 VANTAA 0400-812118
paul.ahlroos(at)atk-palvelua.fi

L (Westerlund) Inari Liinamaa
Runeberginkatu 29 A 51, 00100 HELSINKI matti.liinamaa(at)elisanet.fi

Sukukirje 10.04 2008
Sukukirje 6.5.2009
EtusivuAjankohtaistaSäännöt, toimintakertomus ja toimintasuunnitelmaSukuhaaratSukuarkisto ja valokuviaSukukirjeitäSukupuuSukuneuvostoLinkitVieraskirjaJäseneksi